Minä olen onnellinen. Yritän etsiä siihen oikeaa sanaa mutta en löydä sitä. Sanat, nuo niin ihanat ja niin petolliset joiden avulla voi ymmärtää tai ymmärtää väärin. Jokaiselle ne ovat omanlaiset, sanojen merkitys muuttuu sen mukaan kuka sanoja lausuu ja niin yhtä monta kertaa ne tulkitaan väärin juuri siksi että ajattelemme sanojen tarkoittavan mitä kenellekin.

Tunteeni ei ole elämänjanoa. Elämänjano on saavuttaa epätoivoisesti jotakin, kiire ja hinku päästä jonnekin elämässä. Se on jano, koska ihminen on niin näivettynyt sen puutteesta, ettei voi juoda niin nopeaa kuin tarvitsee.  Tämä on jotain aivan muuta. Se on hymy aamussa, tanssihetki kaupan käytävillä, pyörähdys kädet avoimina keskellä ihmisvilinää nauraen muiden hämmentyneille kasvoille. Olen rakastunut, olen rakastunut elämään. Parhain sana kuvaamaan olotilaani on elämänrakkaus.

Elämässämme monesti paradoksaalisesti työnnämme kauemmas itsestämme sen mitä niin kovasti janoamme. Olemme niin aktivoituneita löytämään ja saavuttamaan janoamaamme, että unohdamme kaiken muun. Liian monta kertaa unohdamme elää, nauttia hetkestä. Jokainen meistä toivoo ja unelmoi, minäkin, olen kuitenkin löytänyt rauhan. Riittää, että minulla on unelmani ja toiveeni. Toteutuvatko ne vai eivät, mutta tiedän, että ne ovat olemassa. Saavutanko koskaan, en tiedä, sillä olen lakannut juoksemasta sen perässä ja nautin siitä tunteesta että se on jo olemassa. Olen päästänyt irti, lakannut janoamasta.

Minulla on kaihomieleni. Kaihomieli on ihminen, minun toinen puoliskoni joka antaa minulle lisää elämääni tullakseni vielä suuremmaksi. En tiedä kuka hän on, mutta tunnen hänen olemassaolonsa ja tiedän että hän tuntee olemassaoloni yhtälailla. Ehkä olemme siinä elämänvaiheessa että oppimismatkamme on kesken. Emme ole valmiita kohtaamaan vielä, välttämättä emme koskaan kävellessämme jatkuvasti toistemme ohi, mutta tärkeintä on tieto ja tunne hänen olemassaolostaan. En siis käytä energiaani siihen että odottaisin kärsimättömästi, etsisin epätoivoisesti, takertuisin jokaisen oljenkorteen vaan minä odotan, tässä  ja juuri nyt.

Toisinaan kaihomieli väistyy aisteistani. Se tietää, että minun on elettävä ja koettava jotta oppisin, jotta olisin valmiimpi häntä varten. Ja minähän opin, opin koko ajan ja jokainen kokemus vie minua lähemmäs häntä. Kunhan vain muistan elää, kokea ja oppia ikäviäkin asioita jotta olisin tarpeeksi valmis, tarpeeksi sillä ikinä emme voi olla valmiita, raakileet.

”Emme janoa jos lakkaamme juoksemasta ja nautimme matkasta”

-saldo-