Yksi maailman typerimmistä säännöistä, mihin olen törmännyt arkielämässä, on tervehtimiskulttuurin eräs muoto. Se on kuin typerä muinaisjäänne joltain keskiajalta ja pahimmillaan vallankäyttöä toista kohtaan.

Hyviin tapoihin kuuluu että tervehditään vaikka kauppaan astuessa ja hyvästellään lähtiessä, se on ikään kuin vapaamuotoinen hei ja moi. Välitön kulttuuri on poistanut tiukat tapaetikettisäännöt ja ihmiset ottaa rennommin kohtaamisen, ilman esiliinoja ja suurempia rituaaleja päivähuoneista ja istuma järjestelyistä tai asennoista.

Eräs vallitseva tervehtimiskulttuurin muoto estää sinua ottamatta minkään valtakunnan kontaktia ihmiseen jos teitä ei ole esitelty. Osapuolet kyllä tietävät toisensa olemassaolon mutta se ikään kuin kielletään, toisen olemassaoloa ei tunnusteta verukkeella ” koska teitä ei ole esitelty toisillenne”. Pystyäkseen sanomaan hei ja moi, vaatii se kolmannen osapuolen joka tuntee teidät kummatkin. Tämä kolmas osapuoli ikään kuin määrittelee arvosi, milloin olet saavuttanut sen arvon, että voit tulla osaksi meidän yhteisöä. Ihminen, jolle tällainen kulttuuri ei ole ominaista, kokee ulkopuolisuutta ja syrjintää. Se aiheuttaa oman arvontunteen alenemista ja häpeää olla se kuka on, hämmennystä ihmisten niin karkeasta luokittelusta ihan ok tyyppistä mitättömyydeksi.

Naurettavaa tässä on se että kohdatessa sinun täytyy olla sisäänpäin kääntynyt, läheisistä välittämätön ihminen, katseesi pitää suunnata teennäisesti muualle ja väheksyä toisen olemassaoloa, vaikka se ei olisi sinulle luonteenomaista. Kuitenkin nämä tapamääräyksensä ilmituoneet ihmiset kyllä sanovat hei ja moi, heittävät läppää tuttavallisesti ventovieraiden kanssa niin kaupan kassatädistä, ohikulkevaan tai hississä matkustavaan. Kuka hemmetti heidät esitteli kysyn minä. Millainen ihminen määrittelee oman arvonsa niin suureksi, että kykenee päättämään kuka saa tuntea kenet ja milloin. Millainen on se ihminen joka määrittelee toisen ihmisen arvon tulla hyväksytyksi.

Miksi ihminen ottaa virallisten tilanteiden käytänteet arkielämänsä käyttöön kertoo minusta vain sen, että ihminen ei ole hyväksynyt omaa itseään sellaisena kuin on, vaan korottaa itsensä muiden yläpuolelle kokien näin tunnetta olla jotakin. Täältä korotetulta pallilta hän osoittelee valtikallaan vuoronumeroita muille kanssaihmisilleen kenelle sallitaan vuoro olla olemassa, tulla nähdyksi, ja asetellaan ihmiset tärkeysjärjestykseen mielivaltaisesti. Korkealla eriytyneessä ylhäisessä tilassa hän on loppujen lopuksi ihan yhtä yksin kuin muiden ihmisten seassa pienuuden tunteensa kanssa.

Minä sanon että se on puhtaasti paskantärkeää itsensä korostamista joka perustuu vallankäyttöön ja hallintaan vailla minkään valtakunnan hyviä tapoja saatikka ihmisarvon kunnioittamista. Tämänkaltainen vallankäyttö on vain oman pienuuden ja arvottomuuden tunteen vaientamista toisia pienentämällä ja alistamalla. Nyt eletään 2000 - lukua eikä mitään keski-aikaa. Perkele.

" Monimutkaisuus luo tunteen tärkeydestä "

-Saldo-