Jep jep, se on taas täällä. Tuhoamismagneetti. Onneksi sen tuhoamisvietti tällä kertaa on keskittynyt pieniin asioihin joiden rikkoutumiseen voi suhtautua keskinkertaisella itsehillinnällä, ainakin toistaiseksi. Vanha sananlasku “ ei kahta ilman kolmatta”, on yleensä seurausta tuhoamismagneetin ilmestymisestä ja niskavillat pystyssä silmät laajentuneina odotan milloin se kongi kumahtaa kolmannen kerran ja missä.

Olen lähimmän vuorokauden sisällä tehnyt jos monkinlaisia rituaaleja tuhoamismagneetin vihan tainnuttamiseksi. Ylimääräistä varpaillaan hipsuttelua ja liikkeiden sulautuvampaa liikehdintää lattiarajapinnassa samalla kun silmät havainnoivat käsien liikehdintää haukan tavoin antaen refleksille mahdollisuuden pysäyttää tuohoamismagneetin vetovoiman ennen kuin rysähtää. Silti olen voimaton. Vaikka olen ristinyt tuhoamismagneetin omaksi riesakseni se saattaa käyttää välikappaleena lapsiani, totta kai, sillä vielä tässä vaiheessa meidän perheemme on kuin yhtä. Äitinä minä se siivoan ja korjaan kun jotakin sattuu.

Jotenkin tuhoamismagneetin läsnäolon vain tuntee. Jo siinä vaiheessa kun kurotin kättäni tarttuakseni lasiin aika kuin hidastui. Hitaasti näin kun tartuin tukevasti lasiin, laskien käteni alas ja se alkoi livetä otteestani. Kohotin kättäni ja sain uuden otteen, mutta se vain luiskahti sormieni lävitse kuin tekolima joka valuu ja tursuaa joka reunasta vaikka kuinka yrität pitää siitä kiinni. Hitaasti lasi eteni kohti leivänpaahdinta, isku ja lasi jatkoi ehjänä kimmoten ylöspäin. Tunsin suunnatonta voitonriemua yrittäen tavoitella kuin Diapamin voimalla sitä käteeni kunnes se iskeytyi tiskipöydän reunaan särähtäen tuhansiksi pieniksi kappaleiksi. Olin niiiin pettynyt.

Siinä vaiheessa jo tiesin että tuhoamismagneetti oli saapunut kylään, ikään kuin Muumilaakson mörkö jonka läsnäolon voi tuntea kylmän väristyksinä ihollaan. Tuhoamismagneetti näyttää ilmenevän hitautena ja voimattomuutena.

Lapseni sai tänään saman kohtalon. Kun kuulin räsähdyksen tiesin. Huokaisin ja pyysin häntä odottamaan, lapsen pahoitteleva ilme ja minua hymyilytti” se oli vain lasi. Älä loukkaa itseäsi”, mielessäni ajattelin; sinä pahuksen takiainen, mene jo pois.

Mutta elämä jatkuu, kahta lasia köyhempänä. Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä seuraavaksi. Ainakaan se ei voi olla auto sillä se juuri korjattiin ja sanotaan ettei salama iske kahta kertaa samaan paikkaan. Eikä se voi olla kumpikaan tietokoneista, sillä toiseen on kaatunut kahvia ja toinen kaatuessaan rikkoi vessan oven eikä kumpaakaan ole vielä korjattu vaan niihin on keksitty tilapäisratkaisut. eikä muuten olohuoneen ikkuna, eikä vessan lavuaari, eikä olohuoneen pöytä tai televisio tai imuri, sillä ne kaikki ovat saaneet vähän ajan sisällä oman osansa. Elämme mielenkiintoisa aikoja!

Kuulemisiin ja halatkaa itseänne!

Päivän ajatus:

“ Jos jotain sattuu, se on sattuakseen!”