Tänään minulle sanottiin että minulla on hyvä sydän. Kieltämättä se tuntui hyvältä ensi hämmennyksen jälkeen ja sen jälkeen jäin ankarasti miettimään asiaa. Määritellessämme sydämen hyväksi tarkoittaa se että muodostamme näkemyksemme hyvästä ja pahasta. Olemassa on myös siis pahoja sydämiä, mutta mikä tekee niistä hyvän ja mikä pahan. Mitä minä olen, että sydämeni sai näin suuren kunnian.

Unohdamme usein olla kiitollisia ja onnellisia siitä mitä olemme. Ajan saatossa meistä tulee itsellemme itsestään selvyyksiä emmekä muista kohdella itseämme sillä kunnioituksella ja arvostuksella mitä tarvitsisimme. Minä tunnistan tämän. Olen unohtanut hoitaa itseäni sekä sydäntäni niiden ansaitsemillaan tavoilla, mitä paheita on liikaa ja mitä hyvää on liian vähän. Elämme yhteiskunnassa missä kaikki tuomitaan oikeaksi tai vääräksi, hyväksi tai pahaksi, hyödyksi tai haitaksi, turhaksi tai tärkeäksi. Onko minun sydämeni siis hyvä koska on oikein olla hyvä ja on hyödyksi olla tärkeä. Tekeekö sydämestä pahan jos on pahasta olla väärässä sekä haitaksi olla turha.

Useinkaan emme huomaa omaa pahuuttamme sydämissämme. Se pahuus saa meidät pelkäämään ja epäilemään, mikä sinällään on ihan hyväkin asia, mutta kun pahuus valtaa sydämen antaa se meidän omille peloille vallan. Emme välttämättä ole kykeneviä näkemään toisen ihmisen sydämen hyvyyttä omilta peloiltamme, jotka tahraavat hyvän sydämemme. Pahuus on aina pahuutta, vääryys on aina vääryyttä, eikä asioita tule hyväksyä eikä niitä tarvitse antaa anteeksi, mutta on hyvä ymmärtää, että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne ensin näyttävät. Jos emme kykene ymmärtämään, jäämme katkeruuden lonkeroihin ja mustaamme itse oman sydämen. Toiset meistä ovat eläneet pimeydessä niin kauan, ettei sydämen hyvyyttä saa elvytettyä, silloin meille ei jää vaihtoehtoa kuin paeta. Sydämen hyvyyttä on myös ymmärtää että kaikki ihmiset eivät ole pelastettavissa, ei edes rakkaudella. Sydämen hyvyyttä on suojella omaa sydäntään kaikin mahdollisin keinoin.

Sydämen hyvyys on iloa ja tuskaa. Miten kaunista on nähdä onni ja ilo toisen silmistä, miten ihanaa on pysähtyä seuraamaan ventovieraita ja nähdä heidän onneansa. Miten sivustaseuraajana nähty pieni hymy tai katse saa meidät hymyilemään ja tuntemaan kuin maailma valaistuisi ja avartuisi.  Toisaalta miten sielu huutaa ahdistusta kun näen ihmisen oman arvottomuuden enkä saa puettua sanoiksi sitä mitä minä näen, aivan eri silmillä kuin hän itse itsensä. Se on raastavaa kun ei saa toista ymmärtämään, että meissä jokaisessa on jotain kaunista ja hyvää, toisinaan se on hukassa, piilossa, vaiennettu tai liattu, mutta hyväksynnällä ja rakkaudella pienet valuvirheet voi korjata, mutta vain pienet. Tarvitsemme vain taskulampun, saippuaa ja vettä, äänenvahvistimen ja runsaasti aikaa. Me tunnemme, jos annamme itsellemme luvan tuntea, jos emme kuoleta sydäntämme vaan hyväksymme sen epätäydellisyyden. Toisinaan asiat vain ovat niin kuin ne ovat ja olemme tarpeeksi sellaisina kuin olemme.

Minä näen omat vajavaisuuteni ja epätäydellisyyteni, välillä ne saavat minut mietteliääksi mutta useimmiten olen niiden kassa sopusoinnussa, enkä anna niille pitkäksi aikaa valtaa. Minä ymmärrän että minä itse hallitsen omaa ajatteluani, enkä anna yhteiskunnan normien tai muiden ihmisten sanomisten tai tekemisten vaikuttaa siihen kuka minä olen, mitä sanon, teen, miten käyttäydyn tai ajattelen. Minä rakastan itseäni terveellä tavalla ja mitä enemmän itseäni rakastan, sitä enemmän minulla on rakkautta muille jaettavaksi. Ehkä se tekee sydämestäni hyvän, tahdon tehdä hyvää, minä valitsin hyvyyden koska sillä tavoin huomasin olevani onnellisempi.

Kun seuraavan kerran kuljet maailmalla tunnet sykähdyksen rinnassasi mitä oudommassa paikassa, ehkä se oli minun pienen sydämeni rakkaudentunnustus sinulle ja sinun ihmisyydelle . Ehkä jonakin päivänä et kävele minun ohitseni vaan pysähdyt ja näet sydämeni, joka sykkii juuri sinulle

” vain pysähtymällä pääsemme määränpäähämme ”.

- saldo -